Tänään päästiin vasta puolen päivän jälkeen hommiin ja kaksi elementtiä kasattiin.
Seinäelementit rakennetaan siis lattian päällä ennalta tehtyjen runkopiirustusten mukaan eli platform-menetelmällä. Valmiit elementit nostetaan sitten paikoilleen, kiinnitetään kehäpalkkiin ja toisiinsa. Ensi alkuun elementtien tekeminen tuntui jotenkin vaikealta, mutta eiköhän se rupea sujumaan, kun alkaa tulla rutiinia.
Vaikka sadetta ei ole tullut joka päivä (onneksi), on elementit peitettävä sateen varalta joka päivä päivän päätteeksi.
Kehäpalkkien mittojen tarkistuksen jälkeen on pitänyt elementtikuvien mittoja tarkistaa, että runko saadaan oikean kokoisena oikeille paikoilleen. Tänään istuttiin tietokoneen ääressä aamupäivä uusia kuvia tehden.
Elementtien tekeminen on alkanut sujua, kun alkukankeus on hellittänyt. Kohta on ensimmäisen kerroksen elementit tehty. Ensi viikolla saadaan lisäapua tekemiseen.
Tuskin maltan odottaa sitä vaihetta, kun talon hahmo alkaa tulla esiin. Nyt on katseltu vain perustuksia ja kuviteltu miltä se talo tulee näyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti