sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viemäriputkien asennus on tarkastettu; emme ihan oikein osanneet tehdä. Onneksi on ammattimies, joka kertoo sudenkuopat ja sen, mikä on oikea tapa tehdä. Nyt on tilattu uudet kannakkeet, jotka tulevat myymälään huomenna tai ylihuomenna. Sitten saadaan putket kunnolla kiinni. Samalla kuulimme, että naulat, joita olimme käyttäneet lattiapalkkien alapintaan asennettujen painekyllästettyjen lautojen kiinnittämiseen, eivät tule pitämään. Eikun ostamaan ruuveja, joilla se kiinnitettiin niin, että pitää. Lautojen tarkoitus on olla "stopparina" myöhemmin asennettaville eristeille ja tiivistevaahdolle. Osin ne toimivat myös putkien kannakkeiden kiinnitysalustoina.
Työskentelymaisema näytti tältä.

Myös vastaava mestari kävi tarkastamassa lattiapalkkien asennustyön. Hyväksi havaitsi. Kävimme yhdessä läpi seuraavan työvaiheen asioita (rungon pystytystä).
Kun armahaiseni poti päivän tulehtunutta silmäänsä (ilmeisesti silmään oli mennyt puupölyä ja aiheuttanut sarveiskalvovaurion), olin yksikseni työmaalla lattiapalkkien alla.
Siellä sitten kykin toista päivää. Välillä satoi. Kun työ oli tehty lauantai-iltana, olin aika märkä, koska kaikki, mihin koskin oli kastunut sateessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti