torstai 7. heinäkuuta 2016

Saunakin saatiin valmiiksi kevään aikana. Pesuhuoneen laatat oli valittu jo aikoja sitten, mutta saunan ilme mietitytti. Kun pienoismalli oli tehty yhden idean mukaan oli selvä, millainen siitä tulee.
Pesuhuoneeseen löydettiin Ikeasta hyvät lasihyllyt pesuaineille.
 Saunasta siis tuli kuin tulikin musta. Lauteet käsittelin kertaalleen valkoisella saunasuojalla. Saunassa ei ole valoja lainakaan, kun pesuhuoneessa niitä on neljä ja välissä on koko seinä lasia.
Saunakammariin löydettin aika kiva verho, ainoa verho meidän huushollissa.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Täällä nyt sitten asustellaan rakentamassamme kodissa. Tämä todella tuntuu kodilta. Vielä on sisäpuolella järjestelemistä, mutta pikku hiljaa.....

Nuukista tuli vähän nuukahtava.


Se on minun lempipäivälepopaikkani. Pikkuisen piilossa nurkan takana voi kuunnella musiikkia tai olla vaan.

Ranskalaisen parvekkeen ikkunasta näkyy järvi ja kaikki kadulla liikkuvat ihmiset.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Loppusuora muuttokuntoon saamiseksi otti vähän koville. Joulu meni ohi ihan vilahtaen lasten ja lastenlasten kanssa.
Joulun alla laatoitettiin alakerran lattia. Emppu oli tietysti nenä kiinni tekemisissä ja sai terävän laatanpalan tassuunsa. Se aiheutti tassuun pahan tulehduksen. Empulle määrättiin antibioottikuuri ja töttörö päähän, ettei nuole tassuaan.
Joulun jälkeen sairastuimme molemmat vanhusrakentajat flunssaan, joka Reijolla kehittyi keuhkoputkentulehdukseksi muine lisävaivoineen. Minulla se kehittyi poskiontelotulehdukseksi. Molemmille määrättiin antibioottikuuri, Reijolle kaksi.
Kipeänä sitten piti hoitaa muutto ja talon muuttokuntoon saaminen. Muuton jälkeen olemme olleet aika väsyneitä.
Vielä ei oikein jaksa täysin siemauksin nauttia uudesta kodista, kun järjestettävää on niin paljon.

Jäteasema on käynyt tutuksi, kun turhaa tavaraa ja jätettä on sinne viety.


Saunaosasto on nyt työn alla ja siellä tarvittavat on kannettu ruokailutilaan.
Kunpa tämä vaihe olisi ohi!