keskiviikko 26. elokuuta 2015

Nyt on ensimmäinen ja isoin julkisivu valmis ja telineet poistettu. Juhlahetki!
Sää muuttui rakentamisen suhteen mukavammaksi. Enää ei ole hellelukemia, vaan vettä tihutteli lähes koko päivän. Kun ei tullut kaatamalla, ei se haitannut.
Aloittamatta on vielä julkisivut, joihin tulee katokset. Rakennesuunnittelijalta saatiin ohjeet niiden tekemiseen.
Viikot menee kyllä vauhdilla, huomenna on jo torstai ja viikko vasta alkoi!

maanantai 24. elokuuta 2015

Nyt sitten päästiin tekemään julkisivulaudoitusta.
Byggmaxista löytyi sopivaa vesipeltiä. Ikkunat heijastavat ihanasti maisemaa, kun niissä ei ole häiritseviä smyygejä. Tässä on saunan ja pesuhuoneen ikkunat. Pari lautaa puuttuu telineiden kohdalta, mutta ne on helppo laittaa paikoileen, kun telineet on purettu.
Tähän saunakammarin päätyjulkisivuun tehdään vielä luukku, josta pääsee tarvittaessa ullakkotilaan. Kattovasojen väliin tulee vielä valkoiset suojalaudat.
Sää on suosinut ulkohommia (vähän liikaakin). Hellettä on riittänyt. Aurinkoisella puolella on ollut vaikeaa tehdä hommia kuumuuden vuoksi.
Kohta on aika saada asennettua vesi-ilmalämpöpumppu. Sitä varten käytiin sunnuntaina valamassa tekniseen tilaan kaikkien putkivetojen ympärille "korotuskakut". Ulkoyksikkö sijoitetaan saunanurkan taakse. Sitä varten on valettava betonijalusta ja sadevesiviemäriin johdettava sen kondenssivesi. Tänään kaivettiin sadevesiviemäriä esiin.



perjantai 7. elokuuta 2015

Jotta voidaan laittaa julkisivulaudoitus seiniin, pitää kaikki räystään aluset maalata. Osa on jo kertaalleen maalattu, mutta korkein talon pääty eli Kankaankadun puoli oli maalaamatta. Vuokrasimme nosturin, jolla pääsi ylös (talon harja kadun puolella n. 8. metrin korkeudella).
En ole koskaan moista härveliä käyttänyt. Kyllä sen sitten melko nopeasti oppi, minne suuntaan mitäkin vipua käyttämällä pääsi.
Hienot oli maisemat sieltä ylhäältä katsoen; Vesijärvi näkyi.
Toisella maalauskerralla kävi sitten ihan tyhmä onnettomuus: en ollut tarpeeksi tarkkaavainen, kun nostin lavaa ylöspäin seuraavan välikön maalaamista varten ja käteni jäi nostolavan rautaisen kaiteen ja kattopalkin väliin puristuksiin. Onneksi sain aika nopeasti laskettua lavaa ja irrotettua käteni välistä. Päivystyssairaalareissu oli tehtävä varmuuden vuoksi, koska käsi oli niin kipeä. Oli onni onnettomuudessa, ettei luita ollut hajonnut.

Nyt kun hirveä liehuva pressu on saatu seinältä pois, voi ranskalaisen parvekkeen ovelta katsella Kankaankadun kulkijoita, naapuripihan touhuja ja ihailla (pientä) järvimaisemaa!