sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Päätettiin, että talon keskellä oleva tila (alhaalla kylppäri ja vaatehuone, ylhäällä wc-tila) ovat mustia ulospäin ja valkeita sisältä. Ulkopuoleen käytetään saunasuojalla käsiteltyä vaneria.
Musta saunasuojakäsittely menossa
Emppu on innokkaana mukana touhuissa, mutta osaa myös nauttia elämästään.
Emppu  nauttii auringon lämmöstä
Viime viikko meni yläkertaan johtavien portaiden rakentamisen parissa. Ei ihan helppo homma, kun portaat kaartuvat nurkan ympäri viuhkamaisesti ja yläkerrassa wc-tilan seinä on kaareva. Portaat on piirretty ja mitoitettu tietokoneella.
Portaiden alku
Saunakammari toimii nyt meidän taukotilana, kun muualla pöllyää puru ja hiontapöly.
Kahvitauko

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Yläkerta on kokonaan levytetty, kitattu, hiottu ja maalattu.


Pylväät, jotka jäävät korkeaan osaan on lakattu.
Näkymä alhaalta, kun kaidetta ei ole vielä rakennettu
Näkymä keittiöön ylhäältä
 Tänään (maanantaina 15.6.) purettiin väliaikainen välipohja korkeasta osasta.
Ylhäältä ruokailutilaan
Portaiden mitoitus ja kiinnittäminen on suunniteltu. Haimme liimapuulevyt porrasaselmia varten. Tarkoitus on tehdä nyt sitten portaat yläkertaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Noin viikko sitten saatiin loputkin lattiavalut tehtyä. Siis saunan+pesuhuoneen ja alakerran kylpyhuoneen lattioiden valut.
Saunan lattia

Kylpyhuone, jonne tuotu kaikki vanhat laatat
Valu olikin aika rankka homma, kun se piti tehdä tauotta loppuun asti.
Selässä tuntui, vaikka oma osuuteni oli helpoin. Selkä kuitenkin kipeytyi ja kaipasi jotain lepuutuspaikkaa. Sittenpä muistin, että edellisenä kesänä tuli hankittua lepohetkiä ajatellen riippukeinu (vielä korkkaamatta) sekä riippuistuin. Riippuva istuin ripustettiin katosta roikkumaan. Kyllä on kiva siinä istuskella ja katsella ympärilleen (kuvitellen tilaa valmiina)!
Riippuistuin
Lattialaatat ovat saapuneet. Ihanaa olisi päästä niiden lattiaan laittovaiheeseen.
Myös keittiökalusteet tulivat n. viikko sitten.
Tässä jääkaappi ja astianpesukone, edessä keittöhanan vesijohdot

Tässä keittiökalusteet odottamassa kasaamistaan
Yläkerran levytys on tehty ja kitattu. Nyt on hiomisvaihe.
Korkean tilan yläikkunat (ulkopuolen suojapressu vielä peittää kaksi ikkunaa)

Nuukin ikkuna
Portaikon yläikkuna

Tässä näkyviin jäävät kantavat pylväät (väliaikainen lattia puretaan pois, kunhan saadaan maalattua seinät)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Nyt kun lattiavalu on tehty, voi takassa pitää tulta.
Takan "sisäänajo-ohjeissakin" kehotettiin lämmittämään takkaa joka päivä. Sään puolesta se ei ole tarpeen, kun koleasta keväästä huolimatta sisälämpötila on ihan OK.
Heti huomasi sisälämpötilan nousun, kun puhallusvilla puhallettiin yläpohjaan.
Seuraava vaihe on sisääntuloportaiden rakentaminen. Tilapäiset portaat pääsisäänkäyntiovelta siirrettiin tulevan terassin eteen.
Ensi viikolla valetaan myös saunan ja wc:n lattiat pikabetonilla.  Mylly jo odottaa työvuoroaan!