torstai 7. heinäkuuta 2016

Saunakin saatiin valmiiksi kevään aikana. Pesuhuoneen laatat oli valittu jo aikoja sitten, mutta saunan ilme mietitytti. Kun pienoismalli oli tehty yhden idean mukaan oli selvä, millainen siitä tulee.
Pesuhuoneeseen löydettiin Ikeasta hyvät lasihyllyt pesuaineille.
 Saunasta siis tuli kuin tulikin musta. Lauteet käsittelin kertaalleen valkoisella saunasuojalla. Saunassa ei ole valoja lainakaan, kun pesuhuoneessa niitä on neljä ja välissä on koko seinä lasia.
Saunakammariin löydettin aika kiva verho, ainoa verho meidän huushollissa.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Täällä nyt sitten asustellaan rakentamassamme kodissa. Tämä todella tuntuu kodilta. Vielä on sisäpuolella järjestelemistä, mutta pikku hiljaa.....

Nuukista tuli vähän nuukahtava.


Se on minun lempipäivälepopaikkani. Pikkuisen piilossa nurkan takana voi kuunnella musiikkia tai olla vaan.

Ranskalaisen parvekkeen ikkunasta näkyy järvi ja kaikki kadulla liikkuvat ihmiset.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Loppusuora muuttokuntoon saamiseksi otti vähän koville. Joulu meni ohi ihan vilahtaen lasten ja lastenlasten kanssa.
Joulun alla laatoitettiin alakerran lattia. Emppu oli tietysti nenä kiinni tekemisissä ja sai terävän laatanpalan tassuunsa. Se aiheutti tassuun pahan tulehduksen. Empulle määrättiin antibioottikuuri ja töttörö päähän, ettei nuole tassuaan.
Joulun jälkeen sairastuimme molemmat vanhusrakentajat flunssaan, joka Reijolla kehittyi keuhkoputkentulehdukseksi muine lisävaivoineen. Minulla se kehittyi poskiontelotulehdukseksi. Molemmille määrättiin antibioottikuuri, Reijolle kaksi.
Kipeänä sitten piti hoitaa muutto ja talon muuttokuntoon saaminen. Muuton jälkeen olemme olleet aika väsyneitä.
Vielä ei oikein jaksa täysin siemauksin nauttia uudesta kodista, kun järjestettävää on niin paljon.

Jäteasema on käynyt tutuksi, kun turhaa tavaraa ja jätettä on sinne viety.


Saunaosasto on nyt työn alla ja siellä tarvittavat on kannettu ruokailutilaan.
Kunpa tämä vaihe olisi ohi!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Autokatos on nyt sähköasennuksia lukuunottamatta valmis.
Käyttökelpoiset laudat on pinottu katokseen suojaan. Autokin sinne mahtuu nyt!
Viime viikolla tuli pihan puolen terassilasit ja asennettiin paikoilleen.
Ari teki myös terassin lattian valmiiksi.
Nyt on hyvä liikkua ulos pihalle. Ja näkymä sisältä on paljon paremman näköinen.  Katos suojaa ulko-ovea, mutta lasit eivät haittaa näkymää sisältä ulos.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Levytys jatkui; portaikon puuttuvat levyt on paikallaan, kitattu, hiottu, teipattu ja pohjamaalattu.
Hiominen on tosi pölyistä hommaa. Raksaimurin pussi painoi p a l j o n, kun sen sisällön tyhjensin. Teippaus oli myös pinnaa vaativaa hommaa, koska portaat on vinot ja tavoite on, ettei tarvitsisi laittaa listaa seinän ja portaiden kulmaan. Onnistumisen näkee sitten, kun pääsen ottamaan lopullisen maalauksen jälkeen teipit pois.
Iso urakka oli myös terassin metallikannattimien saamisessa paikoilleen. Alimmainen painaa 100 kiloa ja seinälle pultattu 80 kiloa. Olisi pitänyt ehtiä kuvata Arin rakentama ohjausteline, mitä pitkin ne hinattiin kannatushihnojen avulla ylös.
Siellä ne nyt ovat ja odottavat lasien asennusta.

Viime viikolla saatiin alakerran seinistä valtaosa kitattua ja pohjamaalattua.
Loppuviikolla Ari laittoi silikonit alakerran kylppärin nurkkiin ja lattiasaumaan. Samoin hän teki panelikaton tilaan. Seuraava homma siellä onkin sitten kalusteiden asennus; tietysti valot kattoon myös, ovi paikalleen; KÄYTTÖVALMIS!
Käytiin katselemassa hanoja ja valinta on tehty tuumailun jälkeen.

Joka kerta yläkerrassa ollessa on vaan ihailtava näkyä pihalle päin!

Kaiteella nököttää pienoismalli talosta. Hauska katsoa, miten ajatukset ovat muuttuneet.
Lauantaina tehtiin talossa tiiviyskoe: tulos oli 1 eli todella hyvä. Mitään rakennevirheitä ei ollut (miksi olisikaan; niin hyvin on tehty!).

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Sataa, sataa ja on pimeää. Nyt on hyvä tehdä sisällä hommia. Kylppäri odottaa silikonia lattia- ja nurkkasaumoihin.
Sitten voi paneloida katon ja asentaa kalusteet ja oven. Jihuu, kun pääsee pesulle ja pisulle!

Alakerran seinien levytys on hyvässä vauhdissa. Olkkarin peräosaa on jo kitattu (ihana ammattitaitoinen apu!).

Ikkunan pielet vaatii ammattimiehen kättä.
Pohjamaali on vedetty tilan peräosaan. Valoisalta näyttää.
Sähkömies on aloittanut myös hommat. Yläkerrassa on jo kattovalot ja käytävän valot toimii katkaisijalla. Jokainen uusi vaihe tuntuu n i i n ihanalta!
Reijo on tehnyt malleja keittiön liesituulettimen putken peiteideasta sekä yläkerran lamppujen "varjostimista". Kivaa on!